|
Unohdetut klassikot
Neuvostoelokuva on Hollywood-elokuvan ja kansallisten
elokuvien lisäksi kolmas suuri elokuvaperinne. Vaikka siinä on piirteitä
molemmista, se oli aivan omanlaisensa. Maailman elokuvanystävät muistavat
sen ennen kaikkea muutamasta suuresta ohjaajanimestä. Vähemmänkin elokuvan
historiaan perehtyneet osaavat luetella ainakin Eisensteinin, Pudovkinin
ja Tarkovskin.
Mahorkka ja Siansorkka on pyrkinyt nostamaan nähtäville myös Neuvostoliiton alueen
ulkopuolella vähän tunnettuja elokuvia. Suomi oli erityissuhteessa Neuvostoliittoon
myös siten, että täällä nähtiin aikanaan paljon sellaisia neuvostoelokuvia, joita
muualla Neuvostoliiton talousalueen ulkopuolella nähty. Kotimaassaan ne olivat
yleensä suuria menestyksiä.
Sergei Eisensteinin elokuvaa on äkkipäätä vaikea pitää unohdettuna, jos unohtaa,
että monet hänen elokuvaprojekteistaan jäivät toteutumatta tai keskeneräisiksi.
Kuuluisaa 1930-luvun alussa Meksikossa kuvaamaansa elokuvaa hän ei koskaan saanut
valmiiksi. Vuoden 2010 sarjamme aloittaakin hänen apulaisenaan toimineen Grigori
Aleksandrovin pedantti Meksiko-elokuvan rekonstruktio, antaa katsojan mielelle
mahdollisuuden kuvitella, millaisen elokuvan Eisenstein olisi saattanut saada
aikanaan aikaan.
Sarjan muissakin elokuvissa muistot ja unohdus ovat keskeisiä sisällöllisesti.
Elokuva jo välineenä toimii muistin ja muistojen apulaisena ja pystyy nostamaan
niitä unohduksesta. Gruusialainen lastenelokuva Looma - unohdettu ystävä kertoo
vuorilla erakkona asuvasta vanhuksesta ja koirasta, jotka laaksossa asuvat sukulaiset
pyrkivät houkuttelemaan alas unohduksestaan. Lastenelokuva sinänsä on laji, joka
tapaa helposti unohtua elokuvan merkkiteoksia muisteltaessa, vaikka juuri se
usein tekee syvimmät jäljet katsojiinsa. Hellyttävä Viidennen B-luokan vekkuli
on tästä hyvänä esimerkkinä.
Vakoojien, varsinkin tehtävässään menestyneiden, kohtalona on usein unohdus.
Neuvostokansa tuli tuntemaan Japanissa toimineen mestarivakkojansa Richard Sorgen
vasta paljon tämän kuoleman jälkeen, ja hänen japanilainen tyttöystävänsä teetti
muistosormuksen hänen kultahampaastansa. Elokuva Kuka hän oli? kertoo kuvitteellisesta
neuvostoagentista, joka esiintyy kokkina natsien valtaamassa Belgiassa ja edustaa
monia kokonaan tuntemattomiksi jääneitä, vaikka ulkoisesti vähemmän dramaattisia
esikuviaan.
Esitykset tammi-, helmi- ja maaliskuun viimeisinä
perjantaina sekä pe 23.4. kello 19.00 Ystävyystalossa, (Juseliniuksen
talo, 3. kerros), Uudenmaankatu 1, Turku.
pe 29.1. Que Viva Mexico! (Да здравствует Мексика!)
Sergei Eisenstein ja Grigori Aleksandrov / Mosfilm 1979 / 89 min / K11
pe 26.2. Looma – unohdettu ystävä (Лома – забытый друг)
Bidzina Ratšvelišvili / Gruzija-Film 1983 / 69 min / S
pe 26.3. Kuka hän oli? (Как вас теперь называть?)
Vladimir Tshevbotrev / Mosfilm 1965 / 101 min / K15
pe 23.4. Viidennen B-luokan vekkuli (Чудак из пятого «Б»)
Ilja Frez / Kinostudija im. M. Gorkogo 1972 / 100 min / S |