|
Unohtumattomia
vuosia 1917–1957
(Не Забиваемые годы 1917–1957 / Nezabyvaemye gody)
Tsentralnaja studija dokumentalnyh filmov 1957
Ohjaus:
Ilja Kopalin
Dokumenttielokuva on kooste lokakuun vallankumouksen
jälkeisistä neljästä vuosikymmenestä. Elokuvan kuvamateriaalina on käytetty
harvinaisia arkistokatkelmia.
Ilja Petrovitš Kopalin (1900–1976) aloitti elokuvauransa
20-luvun loppupuoliskolla assistenttina ja apulaisohjaajana.
Ilja Kopalinin ensimmäinen dokumenttielokuva oli ”Miljoonien
juhlapäivä ”(Праздник миллионов, 1927). Hän työskenteli uransa
alussa Dziga Vertovin opissa tämän apulaisohjaajana. Kopalinin ensimmäinen
elokuva Vertovin ohjauksessa oli ”Leninin jäljissä” (По ленинскому
пути, 1929(–37)). Yhteistyö Vertovin kanssa jatkui aina siihen asti,
kunnes Kopalin siirtyi työskentelemään vakituisesti dokumenttielokuvien
keskusstudiolle Moskovaan.
Historiasta ja sosialistisesta realismista innostunut nuorukainen tiesi
heti elokuvainstituutista valmistuttuaan, että hän halusi keskittyä
dokumenttielokuvien tekoon. Kopalinin elokuvallinen elämäntyö onkin
kattava. Hän teki useita kymmeniä dokumenttielokuvia, kunnostautui elokuvateoreetikkona
ja vuodesta 1950 alkaen hän työskenteli opettajana VGIKissä; 1964 hän
sai professuurin. Kopalin sai elinaikanaan niin ulkomaista kuin kotimaistakin
arvostusta. 1943 hän voitti yhdessä Leonid Varlamovin kanssa dokumenttielokuvan
Oscar-palkinnon elokuvallaan ”Saksalaisarmeijan nujerrus Moskovan liepeillä”
(Разгром немецких войск под Москвой, 1942); hän keräsi elokuvillaan
myös kuusi Neuvostoliiton valtionpalkintoa (1941, 1942, 1946, 1948,
1949, 1951), kaksi Lenin-palkintoa ja vuonna 1968 hänet nimitettiin
kansallisartistiksi.
Kopalinin rakkain aihe oli tietenkin dokumenttielokuva, ja ennen kaikkea
rintamadokumentit. Hänen elokuvateoreettinen kunnostautumisensa tapahtui
40-luvulla, jolloin hän teki Leonid Varlamovin kanssa Oscar-palkitun
rintamadokumentin ”Saksalaisarmeijan nujerrus Moskovan liepeillä”. Kaksikko
oli lähetetty 200 neuvostoliittolaisen sotadokumentoijan joukossa rintamalle
kuvaamaan etulinjan tapahtumia toisessa maailmansodassa. Kopalin kuvasi
taisteluja Moskovan puolustuslinjalla. Mieheen sotakokemus vaikutti
niin syvästi, että hän rakensi teorian rintamadokumenttien erillisestä
genrestä.
Kopalinin rintamadokumenttien pohjalla on tarkkaan mietitty dramaturgia,
jonka oikeutusta dokumenttielokuvan pohjana tukee ihmisten luontainen
tarve eskapismiin kaaosolosuhteissa. Sota-aikana tehdyt rintamadokumentit
ovat luonnollisesti propagandavälineitä, joiden tarkoitus on provokatiivisesti
nostattaa kansallistuntoa huippuunsa. Rintamadokumenteissa ei näytetä
maskuliinisuutensa kuolemanpelkona hangelle oksentavia rivisotilaita,
vaan nimenomaan urheita isänmaan puolustajia, joiden toiminnalla on
selkeät ja kerronnallisesti tiiviit syy- ja seuraussuhteet. Kopalinin
mukaan sotatapahtumien historialliset etapit tulee esittää yleisölle
mahdollisimman realistisessa valossa, mutta hyvin yksinkertaistettuina.
Johtava ajatus Kopalinin rintamadokumenttiteoriassa on se, että elokuvan
ei tule olla pelkkä sotaa kuvaava kronikka, vaan nimenomaan dramatisoitu
taideteos, jolla on sekä historiallinen että taiteellinen arvonsa. Hänen
mukaansa pelkkä sotaa dokumentoivien kuvien sarja ei anna katsojalleen
mitään, vaan katselukokemuksen yhteyteen täytyy luoda tunne toivon mahdollisuudesta,
joka taas edellyttää draaman kaaren rakentamista myös dokumenttielokuviin.
Dokumenttielokuva ”Unohtumattomia vuosia” on Kopalinin useiden eri
kuvaajien rintamadokumenttimateriaalista kokoama teos, jossa hän soveltaa
omaa dokumenttielokuvateoriaansa. Elokuvan kiinnostavuus liittyykin
juuri Kopalinin omaan teoriaan, jota elokuvallisen teoksen muotokieli
noudattaa pilkun tarkasti.
Esittely: Hanne-Mari Rumbin
|
