Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

HALLITUKSEN JÄSEN (Tšlen pravitelstva)

Mahorkka ja Siansorkan ensimmäinen todellisia ja kuviteltuja johtajia käsittelevä elokuva on Josif Heifitsin ja Aleksandr Zarhin Hallituksen jäsen vuodelta 1939. Elokuvan voisi monellakin tapaa sanoa edustavan klassista sosialistista realismia. Siitä löytyy tyypitellyt sankarit, ajankohtainen poliittinen sisältö, voimakas kehityksen ihannointi ja kansanomainen ote. Samalla kun sosialistisen realismin ihanteet toinen toisensa jälkeen esitetään arkista taisteluaan käyvän ja ryysyistä jos ei ihan rikkauksiin, mutta ainakin arvostukseen kohoavan sankarittaren, Aleksandra Sokolovan kautta, elokuva myös problematisoi näitä piirteitä. Hallituksen jäsen on myös monipuolinen draama.

Hallituksen jäsen on monella tapaa kiinnostava elokuva. Se sijoittuu maatalouden kollektivisoinnin jälkeen omaa arkeaan pyörittävään kolhoosiin. 1920-30-lukujen taitteessahan valmistuivat myös Neuvostoliiton ensimmäiset kolhoosielokuvat. Myös valtion johdon taholta kiinnostus kolhoosielokuvia kohtaan oli ilmeinen, toimivathan ne pr-tarkoituksissa myös viisivuotissuunnitelmia silmälläpitäen. Niihin panostettiin paljon, ensimmäiset elokuvat olivat senhetkisten mestariohjaajien käsialaa, kuten Eisensteinin Vanhaa ja Uutta 1929 tai Dovzhenkon, Maa 1929. Näissä elokuvissa kolhoosin sisäinen jännite, hyvän ja pahan taistelu on rakennettu voimakkaasti kerrottujen ja karrikoitujen laiskojen, rikkaiden ja saamattomien kulakkien ja kolhoosin toivorikkaan, ahkeran ja köyhän työväestön väleihin. Tuolloin valtion johdon ja Stalinin toimesta jatkuva kulakkien alasajo ilmeni myös Neuvostoliiton kulttuurissa. Esimerkiksi pioneerien legenda, nuori Pavlik Morozov, joka paljasti isänsä kulakiksi ja joka tämän tekonsa seurauksena tapettiin, eli uutta elämäänsä kansankulttuurissa. Juuri kolhoosielokuvat olivat aihepiirinsä ja siihen liittyvien kipukynnysten ja ristiriitaisuuksien vuoksi lopulta synnyttämässä uutta tyypistöä ja sen tuomia jännitteitä sosialistiseen realismiin. Eisensteinin Morozov-elokuvan Bezinin Niityt jouduttua esityskieltoon kolhoosielokuvien kriisi oli valmis. Sosialistinen realismi tuntui vaativan kolhoosikuvauksilta saman aikaan onnea ja auvoa - kuten 1930-luvun kolhoosimusikaalit osoittivat - toisaalta virallinen kulttuuri vaati kansaa tiedostamaan kulakkiluokan ongelman.

Uusia kolhoosielokuvia varten tarvittiin sankareita, jotka eivät enää suoraan toimineet kulakeiksi nimetyn kansanosan vastaparina. Nämä tyypit olivat ehkä ulkoisesti samaa sankariainesta kuin vanhatkin, mutta kulakkius oli muuttunut näkymättömäksi, kolhoosia vaanivaksi uhkaksi. Selkeitä nimettyjä kulakkihahmoja ei enää elokuvissa esiintynyt, mutta vanhoihin kulakkistereotypioihin liitetyt ominaispiirteet säilyivät kolhoosin harmoniaa uhkaavilla tyypeillä. Tämä näkyy myös Hallituksen jäsenessä: kulakkiuhkaa edustavat kolhoosin miehet vain ryyppäävät, makaavat ja syövät kolhoosin ahkerien työläisnaisten vaivalla keräämää satoa. Sankaritarinat alkoivat myös kolhoosielokuvissa elää stahanovilaisen tehokkaan työläissupersankarin myytin avulla. 1930-luvun suositut kolhoosimusikaalit esittelivät toinen toistaan ahkerampia traktoristeja ja sadonkorjaajia. Hallituksen jäsenen naispääosaan on ladattu osin näitä stahanovilaisen tehokkuuden elementtejä, mutta kiintoisinta elokuvassa lienee kuitenkin se, millä tavoin näistä elementeistä rakennetaan kolhoosin sisäinen draama, joka lopulta kasvaa vaikeuksien kautta Aleksandra Sokolovan voitoksi ja hänen myötään onneksi koko kolhoosille. Lopputuloksena on sosialistinen Happy End, mutta konseptissa sekoitetaan iloisesti tasa-arvokysymyksen (naisten oikeus miesten töihin), elokuvallisen kulakkikriisin ja stahanovilaisen tehokkuuden avulla kivinen polku, joka ei ole pelkkää pitkää herkkupöytää ja työn iloa sankarittarelle.

Hallituksen jäsenessä naisten ja miesten roolit ja näiden työ kolhoosissa ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Vaikka Neuvostoliiton Stalinin aikaista tasa-arvopolitiikkaa on moni naistutkija myöhemmin kritisoinut näennäisyydestä (käytännössähän naisten tasa-arvon ajaminen ja oikeus miesten töihin osallistumisesta tarkoitti sitä, että kodin, lasten, eläinten hoidon ja muiden naisten töiden ohella työläisnaiset joutuivat päälle tekemään myös miehille perinteisesti jakautuneet työt), voidaan hyvällä syyllä miettiä, onko Hallituksen jäsen feministisempi elokuva kuin yksikään toinen kolhoosielokuva neuvostoliitossa. Zarhi ja Heifits nimittäin problematisoivat "kulakki"miesten uhkan avulla myös sitä tosiasiaa, että lopulta kaikki työt kaatuvat naisten harteille. Vaikka Mahorkka ja Siansorkka on jo kertaalleen vuosia sitten Taiteiden yössä esittänyt tämän elokuvan, kestää se toisenkin katsomiskerran kevyesti. Heifitsin ja Zarhin elokuvista on ohjelmistossamme nähty aiemmin myös Rautakourat, 1954 ja Baltian edustaja, (Deputat Baltiki) 1937

Henna-Riikka Rumbin