logo

Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

Etusivu Esitetyt elokuvat Historiaa Linkkejä

OSASTON MENNEISYYS JA SYNTY SEITSEMÄSSÄTOISTA RIVISSÄ

Kirsi Laine on kaiken pahan alku ja juuri. Hän houkutteli Hanne-Mari ja Henna-Riikka Rumbinin kanssaan SVS:n Turun piirin kulttuurikimppaan, jossa elokuva-asiat olivat unholassa. Ensimmäiseksi kaivettiin varastoista vanha 16-millinen Hokushin-projektori. Debyyttinäytännössä Turun Kårenilla 27.9.1998, esitettiin osana nostalgia-iltaa neuvostoaikaisia propagandarainoja. Vannoutuneina elokuva-addikteina naiset ryhtyivät luovimaan elokuvan tuolla puolen, törmäillen välillä byrokratian kukkasiin. Lopulta saatiin pystyyn elokuvakerho Mahorkka ja Siansorkka.

Ensimmäinen esitys oli 29.1.1999, mistä lähtien elokuvia esitettiin aina joka kuun viimeisenä perjantaina. Talvella mukaan tuli myös Maiju, joka otettiinkin ilolla vastaan Kreikkaan karkaavan Kirsin tilalle. Piirien laajennuttua alettiin puhua myös Elokuvafestivaaleista ja marginaalielokuvan laajemmastakin tuomisesta Turkuun: Mahorkka oli löytänyt oman yleisönsä ja tilaus laajemmalle toiminnalle oli siis olemassa.

1.4.1999 näki päivänvalon pieni, mutta elinvoimainen Suomi-Venäjä-Seuran elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka. Kahdeksan ihmisen voimin oli huomattavasti helpompi työstää tilaisuuksia, ja osastona oli helpompi seikkailla kulttuuribyrokratiassa. Nykyään Mahorkka ja Siansorkka valmistelee festivaaleja, pyörittää elokuvakerhoa, osallistuu erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja ennen kaikkea on innokas kaikenmoiseen yhteistyöhön niin venäläisestä elokuvasta, kuin muustakin marginaalielokuvasta kiinnostuneiden tahojen kanssa.

Loppujen lopuksi ei Kirsi Laine (nyk. Rumbin) niin paha ole, kuin mitä puhutaan.

Tapahtumia:

Turun taiteiden yö 19.8.1999.

Uuden venäläisen elokuvan pienois-festivaali 30.-31.10.1999.

Mahorkka - Venäjä suomalaisissa lyhyt- ja dokumenttielokuvissa 24.-28.6.2003. 

Mosselpromin tupakkatyttö 11.12.2005.

Venäläisen nykyelokuvan festivaali Turussa 14.-15.10.2006 Kino Thaliassa.