Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

KUOLLEEN MIEHEN KIRJEET

Pisma mjortvogo tsheloveka
Tuotanto: Lenfilm 1986 väri 88min.
Suomen ensi-ilta 13.2.1987 K-12
Ohjaus: Konstantin Lopushanski
Käsikirjoitus: Konstantin Lopushanski,Vjatsheslav Rybakov
Pääosissa:Rolan Bykov, Josif Ryklin, Viktor Mihailov, Aleksandr Sabinin, Nora Grjakalova, Vera Majorova, Vatslav Dvorzhetsky, Svetlana Smirnova, Nikolai Alkanov, Vadim Lobanov

Tuotantoyhtiö Lenfilm ilmoitti Sovexportfilmin vientikatalogiin Konstantin Lopushanskin elokuvan Kuolleen miehen kirjeet lajityypiksi anti-utopia. Andrei Tarkovskin elokuvan Stalker (1979) assistenttina toiminut Lopushanski jatkaa temaattisesti ja tyylillisesti Tarkovskin tulevaisuusnäkyjen kuvittamista. Elokuva kertoo tietokonevirheen vuoksi vahingossa syttyneen ydinsodan jälkiseurauksista. Perheensä menettänyt tiedemies Larsen kuuluu katastrofista hengissä selvinneeseen harvalukuiseen joukkoon, joka etsii turvaa museorakennuksen suojista. Hän lähtee ulos etsimään säteilyn vaikutuksiin lääkettä, mutta huomaa vain saaneensa itse säteilyä kuolettavan annoksen. Larsen pitää itseään syyllisenä tapahtuneeseen ja kirjoittaa kirjeitä kuolleelle pojalleen.
Elokuvan apokalyptiset kuvat palaneista koneista ja mätänevistä ruumiista kertovat glasnostin ajan lopun aavistuksista ja 1980-luvun ydinpeloista. Tiedemies Larsen mainitaan myös Nobel-palkinnon saajaksi. Se tuo mieleen kuuluisimman tuon palkinnon saaneen venäläisen, Neuvostoliitossa palvotun tiedemiehen fysiologi Ivan Pavlovin, joka pyrki selittämään ihmispsyyken rakenteen pelkistetyllä eläinpsykologialla.

Tarkovskin ja vaikka Elem Klimovin tapaan Lopushanski yhdistelee pessimismiä ja kristillistä mystiikkaa perivenäläisenä pidetyllä tavalla. Elokuva arvostelee myös sosialismiin aatteellisesti kuuluvaa edistysuskoa jopa sisällöllisesti hyvin samaan tapaan kuin Mihail Rommin suojasääelokuva Vuoden yhdeksän päivää (1962) - myös siinä on päähenkilönä liialliseen säteilyannokseen kuoleva tiedemies. Molemmissa elokuvissa on kaikkialla läsnä eläviä olentoja vahingoittava säteily, joka on kuin pelkkää järkeä palvova aate. Jos yritetään pakolla tehdä aina asiat vain järkevästi ja jätetään tunteet ja alitajunta huomioimatta, on tuloksena varma tuho, elokuva varoittaa. Samoin se muistuttaa myös siitä, että ihminen on eläintä monimutkaisempi olento, jolla on vastuu teoistaan ja joka etsii toivoa vaikka happinaamari päässä.

Jarkko Silén

Konstantin Sergejevitsh Lopushanski (s.1947):

Konets veka (2001)
Russkaja simfonija (1994)
Posetitel muzeja (1989)
Expulsion from Hell (1988)
Pisma mjortvogo tsheloveka (1986)
Solo (1980)
Slyozy v vetrenuju pogodu (1978)