Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

Naisten kohtalo (Zhentshini) (1966) , Pavel Ljubimov

Teksti: Jarkko Silén

Naisten kohtalo on Pavel Ljubimovin (s. 1938) esikoisohjaus ja se on myös jäänyt hänen tunnetuimmaksi elokuvakseen. Elokuva kertoo kolmesta naisesta ja heidän välisestä suhteestaan. Ljubimovin töille myöhemminkin ovat olleet ominaisia vahvat naishahmot, mutta Naisten kohtalossa miehillä ei ole valkokankaalla mitään merkittävää asemaa: vanhemman "isien" sukupolven miehet ovat kuolleet sodassa ja siten näkymättömissä, "pojat" taas näyttäytyvät hulttioina, nyhjäkkeinä ja mammanpoikina. Keskeisintä elokuvassa on "vanhan bolsevikin", tehdasneuvoston puheenjohtajan Jekaterinan ja hänen miniäkanditaattinsa Aljkan moraalinen konflikti, jossa heijastuu koko sodanjälkeisen neuvostoyhteiskunnan sukupolviristiriita. Jekaterina ei voi hyväksyä korkeakoulussa opiskelevan poikansa seurustelevan aviottoman lapsen saaneen Aljkan kanssa, varsinkin kun tyttö on vastikään maalta tullut ja vasta proletaariksi Jekaterinan johtamassa pöytätehtaassa oppimassa. Välittävänä hahmona toimii Aljkan täti Dusja, joka on ottanut Aljkan kaupungissa suojatikseen ja joka toisaalta on Jekaterinan entinen suojatti, jonka tämä on houkutellut piikomasta tehtaalleen. Dusja on elämän katkeroittama hahmo, joka on suostunut hänet hedelmättömäksi tehneeseen aborttiin pelastaakseen turhaan suhteensa sulhaseensa.
Elokuva edustaa Neuvostoliiton 60-luvulla alkanutta uutta aaltoa, joka mahdollisti tiukan luokkakantaisuuden sijaan kompleksisempien henkilöhahmojen ja ns. yleisinhimillisten aiheiden tuomisen valkokankaille. Vaikka elokuva päätyykin, tosin melko ambivalentisti, sukupolvien sovintoon, olisi Dusjan kaltaisen, epämääräisen tyytymättömän henkilöhahmon tuominen neuvostoelokuvaan ennen 60-lukua tuskin ollut mahdollista. Toki neuvostoelokuva oli käsitellyt naisen asemaa jo avantgardistisella 20-luvulla ja uudelleen 30-luvulla puoluenäkökulmasta, mutta 60-luvulla aiheen uusi tuleminen ja jatkuminen seuraavan vuosikymmenen "naiselokuvien" muodossa liittyi lähinnä sosiologisen tutkimuksen nousuun Neuvostoliitossa. Tutkimukset näyttivätkin osoittavan, että vallankumous ei ollutkaan ratkaissut "naiskysymystä", kuten vuosikymmeniä oli väitetty. Naisten kohtalossa naiset näyttävät pyörittävän neuvostoyhteiskuntaa sekä kotona että tehtaassa, mutta silti he haikailevat heitä pakenevien miesten perään. Tämän ristiriidan voi toki nähdä neuvostoelokuvaapparaatin(kin) miehisyydestä johtuvaksi. Triviaaleillimmillaan ja huvittavimmillaan tämä puolestaan kuuluu suomenkielisen kopion dubbauksessa: alkuperäisen ääniraidan naisten repliikit vaimennetaan ja kaikki repliikit lukee suomeksi sama monotooninen miesääni! Vaikka kylän naiset maalla syyttävät Aljkaa tyypilliseksi nykyajan naiseksi, joka tekee lapsen ilman miestä ja luottaa valtion tukeen, niin itse asiassa valtiota pyörittävät ja siihen vetoavat valkokaalla ja sen ulkopuolella edelleen miehet. Niinpä esimerkiksi Dusjan omille teilleen karannut sulhanen ilmoittaa poissaolonsa syyksi valtiolliset tehtävät, hän joutui "kulkemaan hengenvaarassa punainen nauha käsivarressaan" kuuluu (uskomaton) selitys.
Elokuvan naishahmot voi nähdä myös neuvostoyhteiskunnan kolmen siihenastisen jakson metaforisiksi edustajiksi ja sen loppuratkaisun Breznevin kauden Aljkan ja Stalinin kauden Jekaterinan varovaiseksi kädenojennukseksi hrushtsovilaista tyytymättömyyttä edustavan Dusjan yli. Elokuvassa onkin ehkä mukana varoituksia Hrushtsovin kauden "ylilyöntejä" kohtaan: Dusjan piikomisjan työnantaja, korkeakouluopettaja suunnittelee luennon pitämistä siitä, miten vuosina 1945-51, siis joissain näkemyksissä Neuvostoliiton kulta- aikana nähdyn Stalinin myöhäiskauden aikana elämä neuvostoyhteiskunnassa muuttui "onnellisemmaksi ja hauskemmaksi". Tältä kannalta merkittävä on myös kohtaus, jossa Jekaterina moittii Dusjaa siitä, että tämä ei ole opettanut tehtaalla Aljkaa riittävän hyvin, jotta tämä pääsisi korkeampaan palkkaluokkaan ja huokaisee lopuksi "onneksi minä sentään ansaitsen täällä eniten" ja korostaa näin Stalinin kaudella suosittua palkkaerojen politiikkaa.

Pääosissa:
Jekaterina - N. Sazonova, Dusja - I. Makarova, Aljka - G. Jazkins

Tuottaja: M. Gorkin Keskusstudio
ohjaus: Pavel Ljubimov
käsikirjoitus: B. Metalnikov
kuvaus: V. Duljzev
musiikki: J.Frenkel/M. Osapjan
Suomen ensi-ilta 21.10.1966 Capitol, Helsinki.